Tarinat

Rakkaudella Kuopiosta

Sain hienon tilaisuuden kirjoittaa aikakapseliin ja kertoa elämästäni tämän päivän Kuopiossa. Olen nyt 43-vuotias ja asun Saaristokaupungissa. Minulla on kaksi ihanaa lasta, 10 vuotias-Helmi ja 9-vuotias Onni. Erosin lasteni isästä puolitoista vuotta sitten ja jäimme lasten kanssa asumaan tähän rivitalokotiimme Hautalahdenkujalle.  Meillä on tässä 4 huonetta, keittiö, sauna ja pieni takapiha. Naapurista löytyy kivoja leikkikavereita ja pihalla mahtuu pelaamaan ja leikkimään kaikenlaista. 

Lapset käyvät koulua läheisessä Aurinkorinteen koulussa, Helmi on nyt 4-luokalla ja Onni 3-luokalla. Helmi harrastaa pianonsoittoa konservatoriossa ja Onni käy parkourissa ja taekwondossa. Helmi tykkää touhuta kavereiden kanssa ulkona ja lukea kirjoja. Onni puolestaan pitää legoilla rakentamisesta, jalkapallosta ja muista ulkopeleistä. Suosittuja legoja ovat Ninjagot, Nexo Knightsit ja Star Warsit. Molemmilla lapsilla on omat kännykät, niin kuin kaikilla kavereillakin. Niillä lapset tykkäävät pelata ja laitella viestejä kavereilleen. 

Äitini Liisa Korhonen on eläkkeellä ja asuu Haapaniemessä. Hän auttaa minua ja lapsia arjessa, laittaa ruokaa, siivoaa ja touhuaa lasten kanssa. Kun tulen töistä kotiin, saattaa kotona tuoksua pulla tai vastapaistetut sämpylät. En tiedä, miten selviäisin arjesta yksin ilman äitiäni!  

Veljeni Janne asuu Espoossa vaimonsa Pilvin ja lastensa Idan ja Juuson kanssa. He käyvät täällä aika usein loma-aikoina. Kesäisin näemme Rautavaaralla mökillä tai menemme kylään heille ja käymme samalla Linnanmäellä huvittelemassa. 

Minä olen töissä farmaseuttina Kuopion ToriApteekissa. Sain sieltä vakituisen työpaikan vuosi sitten. Olen aikaisemmalta ammatiltani biologian ja maantiedon opettaja, sitä työtä ehdin tehdä 8 vuotta. Valmistuin farmaseutiksi 2013 Itä-Suomen yliopistosta ja olen ollut töissä myös Itä-Suomen yliopiston apteekissa, Satama apteekissa ja Vesannon apteekissa. Asiakkaana meillä on eniten vanhuksia, joiden kanssa on mukava jutustella, suurin osa vanhoista asiakkaista ”puhhuu oekkeen levveetä savvoo”, mitä on ihana kuunnella ja välillä se tarttuu omaankin puheeseen. Työssäni toimitan asiakkaille reseptilääkkeitä, annan lääkeneuvontaa, opastan heitä valitsemaan oikeat itsehoitolääkkeet ja vastaan koneellisesta annosjakelusta. Isoin muutos apteekkityössä on viime vuosina ollut e-resepti, eli lähes kaikki reseptit tehdään sähköiseksi ja ne on talletettu Reseptikeskukseen. 

Vapaa-ajalla tykkään käydä juoksulenkeillä Pirtin ja Petosen poluilla. Talven tullessa pitää siirtyä lenkille pyöräteille. Talvella tästä läheltä lähtee hiihtolatuja, joten hiihtämään on helppo lähteä. Valaistuja latuja tässä ihan lähellä ei ole, joten illalla täytyy laittaa otsalamppu päähän! Talvella käymme lasten kanssa myös rinteessä laskemassa, lapset suksilla, minä lumilaudalla. Läheisin rinne löytyy Kasurilasta, missä on ollut hyvä harjoitella laskettelua. Kirveslahden ja Rauhalahden rannat ovat kesäisin mieluisimpia uimarantoja, talvella käymme uimassa Lippumäen uimahallissa tai kylpylässä Fontanellassa, Kunnonpaikassa tai Rauhalahdessa. 

Ystävien kanssa käymme elokuvissa Scalassa ja Kuvakukossa, joskus lasillisella Maljassa tai tanssimassa Gloriassa tai Puikkarissa. Kesällä olen käynyt lavatansseissa Maaningan kasinolla ja Ilveskasinolla. Musiikkikeskuksella käymme konserteissa ja teatterissakin silloin tällöin. Viinijuhlilla kävimme kesällä kuuntelemassa parhaan ystäväni Marja-Liisan kanssa Antti Tuiskua ja Lauri Tähkää. Uusia tuttavuuksia löytyy meille sinkuille netistä esim. Tinderistä tai Suomi24:sta. Netissä tutustuu helposti uusiin ihmisiin ja voi vaikka sopia treffit ja tavata oikeastikin. Ehkä unelmieni mies vielä jostain vastaan kävelee… siihen asti nautin tästä sinkkuna olosta ja omasta elämästäni ihanassa kotikaupungissani Kuopiossa. 


Vas. Sanna Vallius,  kollegansa kanssa ToriApteekissa
Vasemmalla Sanna Vallius, Kuopion ToriApteekki

Sanna Vallius

Puhtaan tulevaisuuden puolesta

”Tänä aamuna väsytti. Kännykän herätyskello pärähti soimaan kello seitsemän, mutta sain itseni ylös vasta varttia myöhemmin. Sairaanhoitajana päivystyksessä työskentelevä poikaystäväni tuli yövuorosta viideltä aamulla, joten olisi houkutellut jäädä vielä hetkeksi hänen viereensä. Tiesin kuitenkin aikataulujen painavan päälle, eikä auttanut muu kuin nousta ylös. Laitoin kaurahiutaleet lautaselle, vettä päälle ja mikroon pariksi minuutiksi, niin kuin joka aamu. Aina sanotaan, miten terveellistä ja täyttävää kaurapuuro on ja sen sisältämät kuidut ovat erinomaisia vatsalle. Päälle laitan aina pakasteesta mustikoita, jotka kävin kesällä poimimassa lähimetsistä. Kaiken kruunaa kuppi espressoa, jonka keitin omalla kahvikoneella.

Kun olin syönyt ja laittanut itseni valmiiksi, otin maastopyöräni ja polkaisin keskustaan. Kahden kilometrin matka alamäkeen taittui reilussa viidessä minuutissa. Tulin Vihtorin kauppakeskuksessa sijaitsevaan toimistoomme, nappasin muistivihkoni ja kynäni ja lähdin tapaamaan uuden ravintolan perustautta yrittäjää. Tapaamisen tarkoituksena oli tehdä lyhyt haastattelu HyggeBro -ravintolan yrittäjistä, Antti ja Mikko Kärjestä. Kyselin heiltä ravintolan liikeideasta ja yrittäjyyden haasteista ja hyvistä puolista. Oli mahtavaa kuulla, miten innokkailta he kuulostivat. Ravintola on kotiruokaa tarjoava kahvila/lounas/iltaruokapaikka, mistä avautuu upeat näkymät Kuopion torille! Ja kotiruoalla tarkoitetaan esimerkiksi lihapullia ja uuniperunoita erilaisilla täytteillä. Lounas on siellä tosi hyvä, olen jo kaksi kertaa käynyt sen itse testaamassa. Etenkin keskustan alueella on tyypillistä lounastaa eri ravintoloissa kesken työpäivän. Noin 10 euroa maksava lounas sisältää yleensä runsaan salaattipöydän ja lisäksi pari eri lämmintä ruokavaihtoehtoa.

Teen toiseksi viimeistä viikkoa työharjoittelua keskustan kehittämisyhdistyksessä, nimikkeellä markkinointiassistentti. Työni sisältää tapahtumien ideointia ja toteutusta, valokuvausta, somettamista (sosiaalisen median, kuten Facebook ja Instagram) päivittämistä, keskustan yrittäjien haastattelemista sekä paljon juoksevia asioita, joita päivien mittaan tulee. Valmistun pian tradenomiksi, eli liiketalouden ammattikorkeakoulun tutkinnon suorittaneeksi ammattilaiseksi. 

Vapaa-aikani käytän pitkälti liikuntaharrastuksissa, sulkapalloa pelaten, juosten, suunnistaen, maastopyöräillen, hiihtäen ja kuntosalilla treenaillen. Lisäksi tykkään retkeillä luonnossa, kerätä marjoja ja sieniä ja laiskotella perheen kanssa. Matkustelu on yksi rakkaimmista harrastuksistani, tai oikeastaan enemmän elämäntapa. Nykyään lentäminen on todella edullista, mikä on kyllä huono juttu ilmaston kannalta, vaikka se mahdollistaakin itseni kaltaiselle opiskelijalle usean ulkomaanmatkan tekemisen vuodessa. Pyrin kuitenkin huomioimaan ympäristön ja elämään kestävän kehityksen mukaisesti usealla elämänalueellani, kuten olemalla kasvissyöjä, liikkumalla pääsääntöisesti pyörällä, lajittelemalla jätteet, kierrättämällä ja kuluttamalla kohtuullisesti. 

Tänä päivänä puhutaan paljon ympäristöstä, ilmastonmuutoksesta, ilmakehän otsonikerroksen ohentumisesta ja konkreettisista toimista, mitä sen eteen voidaan tehdä niin yksilön kuin yhteisöjen tasolla. Toisinaan tuntuu tuskalliselta ja avuttomalta nähdä mihin suuntaan maailma on menossa ja vaikka itse pyrkisi tekemään kaikkensa ympäristön ja muiden hyvinvoinnin eteen, se tuntuu riittämättömältä. On vaikeaa hyväksyä ja ymmärtää, että Yhdysvaltojen kaltaiset suurvaltiot ovat vieläkin niin paljon jäljessä monessa asiassa, mitä ympäristön eteen voisi tehdä. Uusi presidentti Donald Trump on kiinnostuneempi USAn ja Meksikon välisen muurin rakentamisesta ja maahanmuuton kieltämisestä kuin maailman isoista ongelmakohdista. Toisaalta uskon ja luotan siihen, että teknologia on niin kehittynyt, että löydämme ratkaisut ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, makean veden riittämiseen ja nälänhädän vähentämiseen. Paljon on kuitenkin tehtävä, jotta te, jotka tätä kirjettä nyt luette, saatte hengittää yhtä puhdasta ilmaa kuin minäkin, uida raikkaassa Kallavedessä ja nauttia metsän antimista.”

Terveisin, Emma


undefined

Emma Saramäki, 25 -vuotias liiketalouden opiskelija
Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopio

Ihmisten kohtaaminen on parasta 

Se oli vuosi 1941 kun äitini lähti hevoskyydillä kohti sairaalaa synnytyksen lähestyessä. Synnytys käynnistyi kuitenkin ennen kuin pääsimme perille ja jouduimme kysymään paikkaa matkan varrella olevasta talosta. Ensimmäinen talo ei kuitenkaan huolinut meitä, mutta toiseen onneksi pääsimme sisälle. Synnyin siis Pielavedelle lähelle presidentti Urho Kekkosen kotia. Vuodet vierivät ja tieni vei pääkaupunkiin Helsinkiin, jossa työskentelin Yleisradiossa. Päädyin takaisin Savoon vuonna 1970, kun vihanneskauppiaana pitkään toiminut anoppini houkutteli minut avukseen Kuopion torille.

Aluksi myynti oli hyvin pienimuotoista ja vihannesvalikoima ei ollut suuri. Yhtenäkin juhannuksena ostimme kilon paprikoita ja niistäkin osa jäi myymättä. Tarjolla oli lisäksi perunaa, porkkanaa, omenaa sekä suosituimpina kurkku ja tomaatti. Perunakauppiaita oli reilusti, jopa 80! Salaatteja ei paljon ollut. Kesällä valikoima täydentyi metsien marjoilla. Päivät olivat lyhyitä, arkisin ja lauantaisin 10-14 ja sunnuntaisin saimme myydä vain pari tuntia aamulla ennen kirkonmenoja. Iltaisin täydensimme myyntiä ja muun muassa mansikat haimme suoraan Suonenjoelta, joka tunnettiin mansikkakaupunkina.

Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1977 torimyynti siirtyi meidän Myllysten nimiin ja tällä hetkellä yritystoiminta on jo kolmannessa polvessa.  Onhan tuo yrittäjyys aika paljon muuttunut, nykyään on koneelliset kylmiöt ja valvonta hyvin tarkkaa. Aikoinaan myymättä jääneet tavarat vietiin toisen yrittäjän tiloihin yöksi odottamaan seuraavaa päivää. Se oli iso askel kun saimme kylmävarastot saaristokaupunkiin. Oli siinä hommaa, kun tavarat lastattiin käsin auton kyytiin nykyisten pumppujen sijaan. Nykyisin käytössä on digitaalisen murroksen myötä tullut digitaalinen vaaka, joka on helpottanut myyntiä huomattavasti. Ennen tuotteet punnittiin heilurivaa’alla, jossa 3,5 markkaa oli suurin lukema! Myös tori on vuosien varrella kokenut suuria muutoksia; se on suurempi ja sitä ympäröivät kävelykadut. Ennen ei myöskään ollut tällaista ravintola- ja kahvilatarjontaa! Lisäksi nykyään torilla on paljon enemmän tapahtumia kuin aikoinaan, mikä tuo tänne elämää. Ei sitä turhaan sanota, että Kuopion tori on mualiman napa!

Työ torilla on todella sosiaalista, tuttuja ihmisiä ja vakioasiakkaita käy päivittäin ostoksilla ja viettää aikaa torilla. Asiakkaana käyvät kaikenikäiset ja monet turistitkin sanovat, että Kuopion torilla on pakko pysähtyä aina ohikulkumatkalla. Meillä on töissä 5-6 henkilöä sekä omasta perheestä että ulkopuolisia. Päivät alkavat aamu seitsemän maissa ja myynti jatkuu ilta seitsemään saakka. Lauantaina tosin laitamme kojun kiinni jo kolmen maissa. Kausi kestää toukokuusta lokakuuhun, jonka jälkeen on aikaa harrastuksille ja kotitöille.

Olen ollut yrittäjänä nyt 38 vuotta ja aion jäädä eläkkeelle parin vuoden päästä. Parasta tässä työssä on ihmisten kohtaaminen ja jutustelu. Haasteitakin toki on: kesällä säät vaikuttavat etenkin mansikan myyntiin ja esimerkiksi kulunut kesä oli todella sateinen ja kylmä. Silti myymme lähes päivittäin, kelistä riippumatta. Torimyynti loppuu meidän osalta varmaankin Juhan jäädessä eläkkeelle eli noin 15 vuoden päästä.

Muuten elämä on mennyt kyllä kaikinpuolin hyvin ja töitä on riittänyt. Toivottavasti elämä on vuonna 2117 vieläkin parempaa ja ihmiset edelleen nauttivat torilla olemisesta. Saa nähdä, onko koko toria enää sadan vuoden päästä ja minkähänlaisilla autoilla silloin liikutaan!


undefined

Ritva Myllynen, torikauppias
Vihannes J. Myllynen -  Kauppaa torilla jo vuodesta 1977

Kuka keksi aikakapselin?

Kai tämänkin voisi aloittaa, että jo muinaiset egyptiläiset…

Sillä eikö olekin niin, että pyramidit ja varsinkin Luxorin kuninkaiden laakson haudat olivat aikakapseleita? Isojen kivipyramidien sisällä faraot matkasivat iäisyyteen ja kapselieden kiviset kuoret ihastuttavat meitä vielä nytkin tuhansien vuosien jälkeen. Samoin farao Tutankhamonin säilynyt hauta sysäsi niin löytäjänsä kuin Kairon egyptiläisessä museossa kävijätkin huimalle matkalle menneisyyteen. Tutankhamonille oli pantu matkaan kaikkea, mitä hallitsija voisi tarvita aikamatkallaan iäisyyteen.

Myös kirkkojen alle ja erilaisiin sargofageihin on haudattu merkkihenkilöitä säilymistarkoituksessa. Ja kirkon lattian alta se meidänkin aikakapselimme inspiraatio löytyi.

Oklahoman osavaltio Yhdysvalloissa on perustettu vasta 1907. Tuolloin myös pääkaupunki Oklahoma City alkoi kehittyä voimakkaasti. Eräs kaupungin seurakunnista rakensi uuden kirkon vuonna 1913. Seurakunnalta loppuivat kuitenkin rahat ja urut jäivät ostamatta. Tuolloin paikallinen Rouvasväen yhdistys riensi apuun. He keksivät, että haudataan kirkon lattian alle iso kapseli/arkku ja pannaan sinne pientä maksua vastaan sen ajan esineitä, asioita, kirjeitä ja vaikka mitä – ja sinetöidään kapseli sadaksi vuodeksi. Näin rouvat saivat kerättyä kirkolle urkurahat!

Vuonna 2013 arkku kaivettiin esiin ja avattiin. Ihastus oli suuri, kun arkun erittäin hyvin säilyneet tavarat näkivät päivän valon. Oklahoman aikakapseli nousi maailmanlaajuiseen tietoisuuteen ja tämä uutisoitiin myös meillä useammassakin mediassa. Sieltä mekin idean nappasimme!

Vuosi 2013 ei ollut vielä kypsä Kuopion aikakapselille. Jo alun perin sitä kaavailtiin kauppakeskus Apajaan. Toriremontti ja uuden alatorin valmistuminen olisi voinut olla hyvinkin sopiva tilaisuus sulkea ja lähettää aikakapseli 100 vuoden päähän. Sillä juurikin niin pitkäksi ajaksi alatori on suunniteltu.

Asiasta puhuttiin – minä, Tilla Martikainen, Ari Pääkkö, Reijo Mitrunen, Merja Heiskanen ja Kirsi Soininen ainakin asiaa ideoivat. Ei ollut aika vielä silloin kypsä tälle ajatukselle, vaikka se jokaisen mielikuvitusta kutittikin.

Vuosi 2017 on kaikille suuri ja merkittävä itsenäisyyden juhlavuosi – suomalainen riemuvuosi. Nyt aika olikin kypsä ja samalla porukalla ajatus lähti uudelleen liikkeelle. Aikakapseli on vähän erikoinen ja ”poikkitieteellinen” hanke. Siitä ei ole itse asiassa kukaan tai mikään organisaatio päättänyt tai ole vastuussa. Tai ehkä Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ja Tilla Martikainen. Tämä ei ole kaupungin hanke eikä rahoittama. Aikakapseli on yksittäisten ihmisten, koulujen, yritysten ja järjestöjen – kuopiolaisten hanke, kansalaishanke. Me, jotka tämän idean ja ”tartunnan” olimme saaneet vaan päätimme, että mehän teemme tämän ja jotenkin asiat ilman virallisia päätöksiäkin lutviutuisivat. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin pakko sanoa, että asiaa edisti merkittävästi se, että mukana olleilla henkilöillä oli omien tehtäviensä ansiosta mahdollisuus viedä hanketta eteen päin monin tavoin.

Aikakapseli on täysin erilaista kuin mitä kukaan meistä on ennen saanut tai päässyt tekemään. Ihmisiä ei ole tarvinnut suostutella. Savonia, Sakky ja Rouvaväenyhdistys tulivat mukaan kun heille kerrottiin asiasta. Ei tarvinut ylipuhua tai houkutella. Innostus tarttui heti ja vapaaehtoisia löytyi. Ehkä parasta aidon innostuksen lisäksi on ollut uuden keksiminen ja ongelmien ratkaiseminen ilman valmiita malleja. Mistään ei löytynyt aikakapselin valmistamisen opasta. Onneksi Savonia osaa suunnitella ja muotoilla ja Sakky toteuttaa. Kiitos sekä instituutioille että hienoille ihmisille.

Näin se siis syntyi – ajatus aikakapselista kuopiolaiseen malliin. Mieltä on myös kutkuttanut ajatus vastuun siirtämisestä muille. Kun savolainen puhuu jne… Nyt tästä vanhasta hokemasta on uusi versio – kun kuopiolainen lähettää aikakapselin, niin vastuu on sen avaajilla sadan vuoden päässä. Ja näin se on. Meidän tehtävämme on keksiä, toteuttaa ja täyttää kapseli kansalaisten kirjeillä, eri firmojen tuotteilla, arkisilla asioilla ja jokapäiväisestä elämästä kertovine juttuineen.

Kun kapseli avataan vuonna 2117 uskomme sen olevan Suomen itsenäistymisen 200-vuotisjuhlien yksi keskeinen kohokohta. Saavat silloin päättää, mitä sisällölle tehdään. Ehkä me sisällön tuottajat pääsemme museoon? Yksi asia on ainakin melko varma. Kaupunginhallitus päätti, että avajaisten yhteydessä vuona 2117 järjestetään oikein mukavat juhlat. Tosin senkään päätöksen tekijät eivät ole enää silloin vastuussa mistään.

Mutta uskomme kuitenkin, että juhlat järjestetään. Jokainen sisällön tuottamiseen osallistunut tulee saamaan kutsukortin avajaisiin vuonna 2117. Kas tässä oiva arvopaperi, joka kannattaa säilyttää suvussa huolella ja antaa perintönä eteenpäin.

Aikakapseli tullaan sulkemaan 8.12.2017. Tavaroiden vastaanottaminen toki jo aiemmin. Kannattaa ottaa yhteyttä ja kysyä, jos vaikka askarruttaa, mitä kapseliin oikein voi laittaa? Ei tietenkään kalakukkoa eikä muuta pilaantuvaa tai hapertuvaa. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo tulee päättämään, mikä säilyy ja kelpaa ja mikä ei. Esimerkiksi kirjeet ja valokuvat pitää tulostaa museolla arkistokelpoisilla välineillä.

Aikakapseli tullaan sijoittamaan kauppakeskus Apajan tiloihin. Miksi sinne? No, mualiman napa tietenkin. Ei ole sen keskeisempää ja tärkeämpää paikkaa kuin tori ja sen alamaailma. Kapselin yhteyteen pannaan kello, joka laskee aikaa taaksepäin sata vuotta. Ei ole maailmassa muuten toista tällaista kelloa. Ja tämän kellon alle voi meillä syntyä koko kaupunkia yhdistävä tapaamispaikka mallia ”tavataan Stockmannin kellon alla” Helsingissä.

Aikakapseli on myös hyvinkin savolainen ja kuopiolainen projekti. Ei sillä, että se jäisi herrojen huoveeksi tai tekemättä vailla valmiiksi. Nyt on toiset ajat ja meininki. Nyt katsomme vahvasti eteenpäin ja uskallamme erottua hyvässä. Eikö kuulostakin mukavalta sanoa, että kun muu Suomi miettii, mitä laittaa päälleen itsenäisyyspäivänä juhlistaakseen Suomi 100-teemaa, niin Kuopiossa keskitytään jo pakkaamaan 200-vuotisjuhlien lahjapakettia, aikakapselia. Olemme rohkeita edelläkävijöitä. Sen aikakapseli meistä kertoo ja välittää. Ei ne muualla tämmöistä ole tehneet!

Kaikki siis mukaan tavalla tai toisella. Aikakapseli antaa meille kaikille ainutlaatuisen mahdollisuuden – voit nyt jättää jälkesi historiaan lähettämällä viestin tulevaisuuteen. Kyllä ne sadan vuoden päästä ihmettelee, kun tällaisen teimme ja heille lähetimme.


undefined

Suomi100+100 työryhmä seuraamassa kapselin valmistumista Sakkylla
Vas. Anna Räisänen, Jari-Pekka Piipponen, Tilla Martikainen, Raisa Leinonen, Pekka Kankkunen,
Heikki Nevalainen, Jukka Marttinen, Pekka Kantanen, Ari Pääkkö, Merja Heiskanen.
Alh. Tanita Miettinen

Pekka Kantanen
Idean isä ja hankkeen kummisetä

Lue lisää tarinoita >